Gunnebo turvallisuuskonsernin toimintaohjeet asettavat perustan sille, millä tavalla toteutamme liiketoimintaamme. Ne kuvaavat organisaation yritysvastuuta neljälle avainryhmälle: työntekijöille, asiakkaille ja toimittajille, yhteiskunnalle ja ympäristölle sekä osakkeenomistajille.
Gunnebon toimintaohjeet määräävät, että meidän tulee toimia kaikkien kansallisten ja kansainvälisten lakien ja säädösten mukaisesti ja niiden tulee olla vähimmäisvaatimuksina kaikissa yrityksen toiminnoissa.
Ohjeet kertovat myös, että jokainen työntekijä toimii vastuullisena jäsenenä osana liiketoimintaa ja he omistautuvat yrityksen kestävään kehitykseen.
Toimintaohjeet yhdessä ydinarvojemme kanssa on suunniteltu ohjaamaan työntekijöitämme toimimaan vastuullisesti ja yhtenäisesti.
Rohkaisemme myös toimittajia, edustajia, konsultteja sekä muita liikekumppaneita noudattamaan toimintaohjeiden periaatteita.
Toimintaohjeissa on neljä vastuuavainaluetta
Vastuumme työntekijöitä kohtaan.
Kunnioitamme työntekijöitämme ja heidän oikeuttaan turvalliseen, asianmukaiseen ja tasa-arvoiseen työ-ympäristöön, sekä sijoitamme jatkuvaan taitojen kehittämiseen varmistaaksemme jokaisen työntekijän urakehityksen ja viihtyvyyden työssään.
Vastuumme asiakkaita ja toimittajia kohtaan.
Tarjoamme tuotteita, palveluita ja ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaiden odotuksiin koskien toimintaa, muotoilua, laatua, turvallisuutta ja ympäristön huomioimista.
Vastuumme yhteiskuntaa ja ympäristöä kohtaan.
Toimimme liiketoiminnassamme yhteiskunnan vastuullisena jäsenenä, kaikkien niiden maiden lakien mukaan, joissa olemme edustettuina ja kunnioitamme kansainvälisesti sovittuja ihmisarvoja. Meidän täytyy varmistaa ettemme ole osallisina ihmisoikeusrikkomuksiin sekä huomioida terveys, turvallisuus ja ympäristöasiat luodaksemme kestävän kehityksen.
Vastuumme osakkeenomistajia kohtaan.
Suojelemme osakkeenomistajien sijoituksia ja pyrimme kestävään tuottoon.